Torstai 13.12.2018
Nimipäivät: Seija
Lammi
Verrattain selkeää
-2°C
Tuuli: 2 m/s P
 

Lammin hyvinvointikeskus kääntää palvelun suunnan

Lammin hyvinvointikeskuksen rakentaminen on alkamassa ensi vuoden puolella. Hyvinvointikeskukseen on tulossa parikymmentä asuntoa vuokralaisille ja parikymmentä asuntoa tehostetun hoivan tarvitsijoille. Kahdeksan asunnoista on kaksioita, muut yksiöitä. Uuden palvelukeskuksen on tarkoitus kääntää palvelujen suunta nykymallista päinvastaisekseen.

Hyvinvointikeskuksen julkisivun värityksessä on kartanon keltaista ja punamullan sävyä. Kuva: Matti Siivonen

”Kun henkilön toimintakyky alenee, eikä kotona enää selviä yksinään, tällä hetkellä ryhdytään miettimään mihin henkilö siirretään. Lammin hyvinvointikeskuksessa asuvien on mahdollista saada palveluja kotiin niin, että ei tarvitse muuttaa mihinkään siitä omasta kodista,” kertoi tiedotus- ja keskustelutilaisuuden Lammin Turvantalolla avannut Kaija-Leena Savijoki.

Hyvinvointikeskukseen pääsee asumaan vuokralaisena, jos on täyttänyt 60 vuotta ja tarvitsee kotihoidon tukipalveluja. Palveluja voidaan lisätä asukkaan kunnon ja tarpeen mukaan. Asukas voi siis siirtyä kotihoidon palvelujen käyttäjästä ympärivuorkautisen hoidon palvelujen pariin tarvitsematta muuttaa kodistaan mihinkään.

”Hyvinvointikeskuksessa pariskunnat voivat asua yhdessä, vaikka esimerkiksi toinen puolisoista tarvitsee vain joitakin palveluja ja toinen tehostettua hoivaa,” kertoi Hyvinvointikeskusta esitellyt Riitta Tuominen ikäihmisten palveluista.

Lammin vanhainkoti lakkautetaan ja asukkaat siirtyvät Hyvinvointikeskukseen, kun se valmistuu. Myös muita muutoksia on tulossa ikäihmisten palveluasumiseen. Naskalin palvelutalossa tehostettu palveluasuminen loppuu ja Naskalissa on jatkossa tavallista, yhteisöllistä vuokra-asumista ikäihmisille 17 asunnosa. Palkkisillan palvelutalossa tuettu palveluasuminen palvelumuotona lakkaa. Muutoksen jälkeen tehostettua palveluasumista eli ympärivuorokautista hoivaa noin 27 asunnossa.

Turvantalon tilaisuudessa Hyvinvointikeskus sai kiitosta muun muassa kodinomaiseksi suunnitellusta ulkoasusta. Ajan Arkkitehtien Asko Kaipainen on suunnitellut rakennuksen värityksiksi kartanon keltaista ja punamullan sävyä.

Susanna Mattila
Lammille.fi

 

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.