Tiistai 19.02.2019
Nimipäivät: Eija
Lammi
Pilvistä
2°C
Tuuli: 0 m/s P
 

Kierrätys jatkuu Lammilla

Moni on harmitellut 4H:n jäteaseman lähtöä Mutasista. 4H-nuorten työpaja Tikki jatkaa kuitenkin kierrätystavaran keräämistä Lammilla, nyt parin kuukauden välein saapuvalla keräysautolla. Keräysauto oli helmikuun alussa parkkeerattuna Radio-TV Westerlundin edustalle ja on tulossa seuraavan kerran huhtikuussa, kuun toisena päivänä, eli kuun ensimmäisenä tiistaina.

Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistys vastaanottaa kierrätysjakeita Lammilla joka toinen kuukausi, paikka on Radio-TV Westerlundin piha. Petri Takalan mukaan kiertävä auto pysyvän jäteaseman sijaan on työpajan nuoriakin ajatellen parempi tapa hoitaa keräys. Kuva: Susanna Mattila

Kehityspäällikkö Petri Takala oli helmikuun alussa työpajalaisten mukana keräämässä kierrätettävää elektroniikkaa, metallia, loiste- ja energiansäästölamppuja sekä akkuja ja paristoja. Hänen mukaansa parin kuukauden välein kiertävä keräysauto on työpajan nuortenkin kannalta parempi ratkaisu kuin paikallaan oleva keräysasema.

”Uutta keräysasemaa ei ole tarkoitus perustaa ainakaan toistaiseksi, vaan mahdollisesti laajentaa keräysaluetta muihinkin lähiseudun kuntiin ja pitäjiin. Keräysasemalla asiakkaiden odottelu on aika yksinäistä puuhaa, tässä voidaan homma tehdä porukalla ohjaajan kanssa. Siksi tämä on nuortenkin kannalta parempi ratkaisu,” Takala totesi.

Selvästi kierrätysauton käynnille on tarvetta, sillä hieman ennen kahta auton lava jo pullisteli täynnä erilaisia kierrätysjakeita. Nuorten työpaja Tikki tekee yhteistyötä Tramel Oy:n ja Radio-TV Westerlundin kanssa. Tramel maksaa kierrätystavaran keräämisestä korvausta 4H-yhdistykselle, joka käyttää varat nuorten hyväksi.

Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistys vastaanottaa kierrätysjakeita Lammilla, Radio-TV Westerlundin pihassa kuun ensimmäisenä tiistaipäivänä kahden kuukauden välein. Seuraavat keräyspäivät ovat 2.4. ja 4.6. klo 10-14. Kierrätykseen voi keräyspäivinä tuoda veloituksetta metallia, SER-jaetta (rikkinäiset kodinkoneet ja elektroniikka), akut ja paristot ja loiste- ja energiansäästölamput. Kierrätykseen ei voi tuoda sekajätettä, esimerkiksi sohvia eikä vaarallisia jätteitä, kuten öljyjä ja maaleja.

Susanna Mattila
Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.