Torstai 18.10.2018
Nimipäivät: Satu, Säde, Luukas
Lammi
Pilvistä
11°C
Tuuli: 2 m/s P
 
Yhteistyössä-blogi

Asiantuntijablogi kaupallisille yhteistyökumppaneille. Haluatko kirjoituksesi blogiin? Soita 040 5281 989!

TIPPAVAARAN MAATALOUSPALVELU: Nyt on sopivat kelit kalkita maita

| mainos | Kun puinnit alkavat nyt olla loppusuoralla, on hyvä alkaa miettiä kalkitsemista. Viime vuonna kelit olivat kalkitsemiseen huonot, pellot olivat sateiden jäljiltä pehmeitä. Eipä oikein tahtonut löytyä paikkaa, mihin kalkkikuorman olisi kipannut. Nyt on ollut kuivaa tarpeeksi kauan, pellot ja pientareet kestävät kuorman tuoda. Ei siis tarvitse odotella maan jäätymistä ja keväthankia, jotta voi tilata kalkkia.

Tänä syksynä sänkipellot kestävät ja kalkkikuorman voi tuoda jo puintien jälkeen levitettäväksi. Keväällä maa kiittää.

Kalkitus suositellaan tehtävän noin viiden vuoden välein, sillä monet tekijät, kuten typpilannoitus ja maan muokkaaminen, pyrkivät jatkuvasti happamoittamaan maata. Tavoite pH on 6,5.

Maanparannuskalkilla nostetaan pellon pH:ta, sillä happamuus estää monien kasviravinteiden saatavuutta.  Runsaan ja laadukkaan sadon varmistamiseksi tavoiteltava viljavuusluokka on ”hyvä”, joka vastaa karkeilla kivennäismailla ja savimailla pH-arvoa 6,5. Kalkitus suositellaan tehtävän noin viiden vuoden välein, sillä monet tekijät, kuten typpilannoitus ja maan muokkaaminen, pyrkivät jatkuvasti happamoittamaan maata. Tällöin puhutaan ylläpitokalkituksesta, jonka tarkoituksena on ylläpitää saavutettua pH-tasoa. Tyypillinen ylläpitokalkitusmäärä on 5-7 tonnia hehtaarille.

Kun happaman pellon, kuten vaikkapa raivion tai kesannon pH:ta halutaan nostaa, tehdään tyypillisesti peruskalkitus, jossa pH nostetaan halutulle tavoitetasolle. Peruskalkitusmäärät ovat suurempia määriä ja yleensä kalkituksen kerta-annos suositellaan tällöin jaettavaksi ja maata muokattavan levityskertojen välillä, jotta kalkki pääsee vaikuttamaan maassa paremmin. Suurimmaksi kerta-annokseksi suositellaan 10 tonnia hehtaarille.

Runsaan ja laadukkaan sadon varmistamiseksi tavoiteltava viljavuusluokka on ”hyvä”, joka vastaa karkeilla kivennäismailla ja savimailla pH-arvoa 6,5.

Lannoitelain mukaan kalkkikivipohjaisten kalkitusaineiden tuoteselosteissa ilmoitetaan muun muassa hienous ja nopeavaikutteinen neutralointikyky. Kalkitusaineen hienoudella on oleellinen vaikutus kalkin tehoon ja sen liukenevuuteen. Kalkin hienojakoisuus vai­kut­taa ensisijaisesti kalkin nopeavaikutteiseen neutraloin­tikykyyn eli siihen kuinka nopeasti kalkki alkaa vaikuttaa maassa. Hienojakoiset kalkit liukenevat paremmin ja nos­tavat pH:ta nopeammin kuin karkeat tuotteet.

Tyypillisesti maanparannuskalkit saavuttavat pH:n nousuhuippunsa 2-3 vuoden jälkeen levityksestä ja vaikutusaika kestää tuotteen kovuudesta ja hienoudesta riippuen 5-10 vuotta. Nordkalk Aito -maanparannuskalkit ovat hienoksi jauhettua kalsiittista tai magnesiumpitoista kalkkikiveä. Yleisimmin käytetyt kalkitusaineet sisältävät kalsiumkarbonaattia eli kalsiittia (CaCO3) tai kalsiummagnesiumkarbonaattia CaMg(CO3)2.

Dolomiitista puhutaan, kun kiven Mg-pitoisuus on 10 % tai enemmän. Nordkalk Aito -maanparannuskalkit ovat hienoksi jauhettua kalsiittista tai magnesiumpitoista kalkkikiveä, jotka nostavat pellon pH:ta nopeasti ja tehokkaasti. Ne soveltuvat peltojen pH:n nostoon ja toimivat samalla kalsium- ja magnesiumlannoitteena.| mainos |

Kirjoittaja on yrittäjä
Kimmo Matoniemi
Tippavaaran Maatalouspalvelu Oy

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.