Maanantai 15.10.2018
Nimipäivät: Helvi, Heta
Lammi
Selkeää
16°C
Tuuli: 3 m/s P
 
Lukijalta-blogi

Lukijalta-blogiin sisällön tuottavat lukijat. Kirjoita lyhyesti ja napakasti, kirjoita mieluummin nimellä kuin nimimerkillä. Toimituksella on oikeus lyhentää ja toimittaa tekstejä, tai jättää kokonaan julkaisematta. Yhteystietosi ovat tarpeelliset, mutta jäävät vain toimituksen tietoon. Lähetä tekstisi: toimitus@lammille.fi

YLEISÖNOSASTO: Valinnanvapautta käyttäneet ovat tavallisia hämeenlinnalaisia

Yle uutisoi verkkosivuillaan 18.9.2017 valinnanvapauskokeilusta, että kokeilusta hyötyvät erityisesti varakkaat. Valintoja tehneet eivät kuitenkaan eroa keskimääräisestä hämeenlinnalaisesta.

Tällä hetkellä Hämeenlinnassa yksityisen terveysaseman valinneita on 2339 eli 12,9 prosenttia kokeilualueen väestöstä ja uusia valintoja tehdään noin 50 valinnan viikkotahdilla. Vaihtamistaajuus on ollut sama toukokuusta 2017 lähtien.

Yleisimmin valinta tehdään, kun palveluille on tarvetta. Kolme neljästä valinnan tehneestä on asioinut valitsemallaan palveluntuottajalla kuukauden kuluessa valinnasta.

Kokeilu on jatkunut nyt puoli vuotta Lammi-Tuuloksen ja Jukolan terveysasemien alueilla. Tähän mennessä on havaittu, että aiempaa suurempi osa kuntalaisista on käyttänyt terveyspalveluja. Vähintään kerran valitsemansa terveysaseman palveluissa käyneitä on 13,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016.

Valinnan tehneiden aiempi palvelujen käyttö tai tilastoidut käyntisyyt eivät eroa keskimääräisestä hämeenlinnalaisesta. Asiakkaiden tulotasoa ei terveystilastoista voi selvittää. Näin ollen ei voida yleistää, että valinnanvapautta olisivat käyttäneet erityisesti varakkaat henkilöt.

Kokeilu jatkuu vuoden 2018 lokakuun loppuun. Kokeilun aikana tullaan kyselytutkimuksella selvittämään tarkemmin vaihtajien taustatietoja ja vaihdon syitä. Monipuolisen tiedon saaminen valinnanvapaudesta on yksi keskeinen kokeilun tavoite.

Niina Haake, projektipäällikkö
Markku Nurmikari, hallintoylilääkäri
Hämeenlinnan kaupunki

5 kommenttia

  1. ymmällään ollaan:

    Tuntuu ihmeelliseltä että tuommoista tekstiä valinnan tehneistä sanoo henkilö joka on kuitenkin kokeilun kanssa aktiivisesti viranhaltijana mukana!!!!

     
    • Susanna Mattila
      Susanna Mattila:

      Hyvä ymmällään ollaan, nyt en oikein ymmärrä, mitä tällä kommentilla tarkoitat. Tietenkin virkamiehillä on paras tieto siitä, ketkä valinnanvapautta ovat käyttäneet. Hehän työnsä puolesta juuri seuraavat tilastoja, ja keräävät tietoa myös käyttäjistä. Kokeilun tarkoitushan on kerätä tietoa, ja yksi asia mistä tietoa halutaan on juuri se, ketkä valinnanvaputta käyttävät. Käyttämäsi ilmaisu ”tuommoista tekstiä” ei oikein selvennä, mikä tässä voisi olla ihmeellistä.

       
  2. ymmällään ollaan:

    Tarkoitin Rautavan toteamusta siitä, että varakkaat ovat niitä jotka ovat valinneet yks.palvelun.
    Tätä ei kyllä ole vielä mitenkään raportoitu edes toimijoille!!!
    Tämä ylläoleva onkin siihen juuri oikea vastaus!!

     
    • Susanna Mattila
      Susanna Mattila:

      Aivan, kommenttisi koski Ylen uutisessa ollutta terveyspalvelujen johtajan Veli-Pekka Rautavan lausumaa, eikä oheista yleisönosastokirjoitusta. Tämä selvensi, kiitos!

       
  3. Tiina Halinen:

    On oikein, että valinnanvapauskokeilu saa aikaan keskustelua ja erilaisia näkökulmia. Asiakkaiden aktiivinen valinta, palvelukokemus ja kokeilusta saatava tieto on tärkeässä osassa tätä kokeilua. Kaikki kokeilualueiden asiakkaat, iästä tai tulotasosta riippumatta ovat oikeutettuja valitsemaan palveluntuottajansa. Todennäköistä on, että palveluiden parempi saatavuus lisää aluksi myös palveluiden käyttöä. Yhteistyö Hämeenlinnan kaupungin ja terveyspalveluiden kanssa on ollut erittäin toimivaa ja rakentavaa. Ponnistelemme jatkossakin yhteisen tavoitteen eteen, jotta tulevaisuudessa alueemme asukkailla olisi käytettävissään Suomen laadukkaimmat, sujuvimmat ja kustannustehokkaimmat sosiaali- ja terveyspalvelut. Yhteistyössä on voimaa!

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.