Keskiviikko 19.12.2018
Nimipäivät: Iiro, Iisakki, Iikka, Isko
Lammi
Pilvistä
-2°C
Tuuli: 1 m/s P
 
Kulmilta-blogi

Vaihtuvat blogivieraat kirjoittavat itselleen tärkeistä asioista. Kauneutta ja terveyttä, urheilua, kulttuuria, leipomisvinkkejä – aiheiden kirjo on juuri niin laaja kuin on kirjoittajien määrä. Blogissa esitetyt ajatukset ja mielipiteet ovat kirjoittajiensa omia.

HEIKKI K. LÄHDE: Omin avuin ja omin eväin kansakouluun

Koulujen alkaessa tuli tietysti mieleeni entisajan koulunkäynnin aloittaminen. Vähän se jännittikin. Se lienee yhteistä nykyajalle. Erilaisuutta sen sijaan löytyy yllin kyllin.

Asuinpaikkani oli tavallisessa harvaan asutetussa maalaiskylässä paikkakunnan koulusta noin viiden kilometrin päässä. Kirkonkylään oli lähes kolme peninkulmaa. Koulunkäynnissä pitäisi kai puhua kylän sijaan koulupiiristä. Sellaisestahan säädettiin jo runsas sata vuotta sitten. Kansakouluja saattoi olla kylässä useampiakin. Oppilaiden asuma-alue ei aina ollut sama asumakylä.

Jokaisen kouluikäisen tuli kuulua johonkin koulupiiriin. Se oli alue, jolta koulu sai oppilaansa. Koulu määriteltiin tavallaan alueelliseksi keskipisteeksi. Pitäjien tuli määritellä koulupiirien rajat siten, että kenenkään koulumatka ei olisi yli viiden kilometrin mittainen. Tällaiseen koulupiiriin tuli perustaa kansakoulu, jos alueella oli vähintään 30 kouluikäistä lasta.

Koulupiireistä ja kansakouluista säädettiin jo 1800-luvun lopulla. Valtakunnallinen Koulukeittola-yhdistyskin sai alkunsa jo vuonna 1905. Monet olosuhteet ennen itsenäistymistämme olivat melkoisesti toisenlaiset nykyaikaan verrattuna. Tuolloin ei luku- eikä kirjoitustaito ollut vielä kovin yleisiä. Koulunkäyntikin oli lapsen kengissä. Niissä se sitten alkoikin.

Vuonna 1921 oppivelvollisuuslaki määräsi kaikille kansalaisille vähintään kuusivuotisen kansakoulun suorittamisen. Tyhjästä ei koulutus kuitenkaan tuolloin alkanut. Monenlaista koulutoimintaa oli ollut jo pitkään. Oppivelvollisuuden alkaessa kouluja oli muutama tuhat.

Vajaa puoli vuosisataa asetuksen jälkeen juuri ennen viime sotiemme alkua maamme maalaiskunnissa oli 5902 koulupiiriä. Lammilla niitä oli itsenäisyyden alussa lähes 20. Pitäjän pohjoisimman Lieson kylän kaukaisin asumakylä sai oman Neroskulman koulupiirin, jossa kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1922.

Näin Lieson kylässäkin oli useita kansakouluja. Moni koulu aloitti opetustoimintansa alueen maalaistalojen tiloissa. Porraskosken tavallaan kolmen kylän kulmauksessa sijaitseva oma kansakoulu aloitti toimintansa 10.10.1906. Koulujärjestelmämme perusaste oli vuoteen 1972 asti ala- ja yläkouluun jakautuva kansakoulu.

Koululasten koulukohtaista oppilasmäärää ja viiden kilometrin matkaa oli käytännössä mahdoton toteuttaa. Itse kuuluin juuri ja juuri määrämittaisen koulumatkan piiriin. Oman koulumatkani alussa oli puolen kilometrin matkalla kolme itse avattavaa puista porttia. Kapea kärrytie kotoani johti kolmiuraisena kylätielle. Rattaanpyörät tekivät reunimmaiset jäljet ja hevonen keskimmäisen.

Kylätie oli kapea ja monin paikoin keväällä routiva soratie. Autoliikennettä ei juuri ollut. Talvisaikaan tie oli vielä hankalampi. Muistan, miten joskus piti Kalkon rannassa lumituiskun jälkeen lapioida hevosta irti sen mahaan asti ulottuneesta pehmeästä tuiskun aikaansaamasta lumikinoksesta.

Järvirikkaassa maassamme monin paikoin oli muitakin ongelmia. Lähialueiden saarissa asuvat eivät kevään ja syksyn kelirikkoaikaan voineet hyödyntää lyhyttäkään koulumatkaa. Vielä hankalampaa oli nykyään osittain Padasjokeen kuuluvalla Nerosjärven pohjoispuolisella alueella ja saarissa asuvilla. Matkaa Porraskoskelle tuli peninkulman verran.

Syksyllä ja keväällä kuljettiin sulan aikaan veneillä. Talvella piti sielläkin rypöä lumihangissa. Edes suksia ei aina ollut käytettävissä. Kelirikon aikaan jää ei kestänyt eikä syksyn ohuen ja kevään sohjoisen jääkerroksen vuoksi voinut soutaa venettä. Piti käyttää hyväksi mannermaalla olevaa koulun lähitalojen mahdollistamaa väliaikaista asumista.

Koulumatkojen taapertaminen tapahtui omin keinoin. Omat ikonstit olivat käytössä myös eväiden suhteen. Kotitekoiset voileivät ja aito maito patenttikorkkisessa pullossa olivat oivaa ravintoa. Kouluruokailukin hoidettiin alkuvuosina vielä viime sotiemme jälkeen paljolti omasta asumakylästä saatujen tuotteiden avulla.

Päivittäisen ruokailun sääntömääräinen toiminta alkoi, kun eduskuntamme määräsi vuonna 1943 kaupungit ja kunnat tarjoamaan koululaisille lämpimän kouluruoan. Aikaa toteuttamiseen oli viisi vuotta, joten säännöllisempi maksuton ruokailu toteutui vasta 1948. Se oli suuri apu pula-aikana. Vuosikymmeniä kouluruuan aineksia saatiin kylän taloista.

Koululaiset olivat itsekin mukana ainesten aikaansaamisessa. Ilmaista ruokaahan ei mistään ole saanut. Jonkun on aina tehtävä työtä tuloksen aikaansaamisen hyväksi. Syksyisin oli koululaisilla viikon verran perunannostolomaa. Lisäksi lapset keräsivät vanhempiensa mukana marjoja ja sieniä metsästä ja kotipuutarhastakin. Tuloksista osa toimitettiin kouluruokailuun käytettäväksi.

Heikki K. Lähde
Kirjoittaja on ennenvanhan tutkiskelija.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.